Mainitsin tuolla ekassa kirjoituksessani rokotukset, joita perus
stressierkkinä on hyvä ottaa reissuun lähtiessä ettei ohimosuoni tykytä
liikaa. Rokotettuna tai ei uskoisin, että mulla se reissun eka viikko
(no vähintään) menee hysteerisesti Offia suihkiessa ja ruokalautasta
syynätessä noin niin kun kaikesta huolimatta.
No mut kävin kuitenkin tässä yks päivä ottamassa ne peruspiikit. Ja mä olen sitä ihmistyyppiä, jolta lähtee taju suoraan, vaikka makais koko verikokeen tai rokotuksen ajan (eli mitä siinä nyt menee jotain 2 sekuntia?) pitkällään jalat kohti taivasta ettei vaan veri pakenis päästä. Aina se silti pakenee ja siinä sitten hajusuolojen kanssa pelleillään joka kerta ja hoitajat on helisemässä. (Hajusuolaa ei muuten käytetä enää nykylääketieteessä, mutta ihan hyvin voitas käyttää).
No, tämä kerta ei ollut poikkeus. Jumalauta yks pikku
rokotus ja siellä sitä taas pyörittiin tajuttomana pitkin vastaanoton
lattioita. Heikko esitys vaikka itse sanonkin.
Sitten se lääkäri vielä sanoi, että tästä ei tule käsi kipeäksi ja että voit ihan hyvin urheilla vielä tänään. Niin no, kai sitä hyvin vois urheilla, jos edes jompi kumpi käsivarsista toimis normaalisti. Kelas varmaan, että jotain kädettömien liikuntalajia toi kuitenkin harrastaa että ei haittaa. Sen verran mun keho tästä kaikesta kuitenkin järkyttyi, että jäi kahvakuulatunnit siltä illalta.
Kunhan ei nyt mitään narkolepsiaa tähän tyrkkäis, niin olis kiva. (Huono vitsi, varsinkin, jos tämän blogin lukija ei seuraa uutisia eikä näin ollen ole tietoinen taannoisista sikainfluenssarokotteen aiheuttamista narkolepsiatapauksista, ja huono vitsi oli kyllä silti).
Uni ja nukkuminen. Se oli se toinen juttu mistä meinasin näin vapautuneesti teille kertoa, että sain kuulkaa ihan omalta lääkäriltä nukahtamislääkereseptin matkaa varten. Tarkotus ei siis ole vetää vuotta narkoosissa, vaan meinasin lääkitä itseni untenmaille niillä helvetillisillä lentomatkoilla, joita epäilemättä on jonkin verran tiedossa. Heti ensimmäinen legi tulee olemaan sellaset kevyet 12 tuntia 55 minuuttia!! Voiko sellasesta selvitä enää näin kolmekymppisenä ilman laskimoveritulppaa ja sydäninfarktia? Tai sit pelkästään tylsyyksissään alkaa tehdä mieli itsemurhaa ja toivomaan sitä veritulppaa.
En pystynyt nuorempanakaan nukkumaan lentokoneessa kuin ihan ääritilanteissa (eli noin kahdeksan gin tonicin ja yhden punaviinin jälkeen), joten toiveet ei ole kovin korkealla nytkään. Myös lääkäri oli jostain syystä sitä mieltä, että ne lääkkeet olis kuitenkin terveellisempi vaihtoehto kuin kahdeksan gin tonicia... tarkotti varmaan sille mun vieressä istuvalle matkustajalle siis.
Tämän blogin kuvavalinta oli selkeä, se lekuri näytti juurikin tolta määrätessään mulle unilääkkeitä (!). Muuten ihan rento kaveri.
Perus stressierkkinä mun agendalla on tietysti vielä keksiä lekurille tarina, jolla saisin keploteltua pari antibioottikuuria mukaan. Ihan varmuuden vuoksi. Se nyt on kuitenkin yli 100% varmaa, että tällainen pääasiassa ilmailun pariin keskittynyt ihminen kun lähtee reuhtomaan johonkin Jaavanmeren suolavesiin surffilaudan kanssa, niin siinä on alle viikossa vähintään välikorva- ja virtsatietulehdus päällä.
Sitä en kyllä osaa sitten sanoa miten siellä Indojen rajalla suhtaudutaan Suomesta narkoosipäissään matkustavaan henkilöön, jolla on laukut täynnä antibiootteja ja unilääkkeitä.
Sitten se lääkäri vielä sanoi, että tästä ei tule käsi kipeäksi ja että voit ihan hyvin urheilla vielä tänään. Niin no, kai sitä hyvin vois urheilla, jos edes jompi kumpi käsivarsista toimis normaalisti. Kelas varmaan, että jotain kädettömien liikuntalajia toi kuitenkin harrastaa että ei haittaa. Sen verran mun keho tästä kaikesta kuitenkin järkyttyi, että jäi kahvakuulatunnit siltä illalta.
Kunhan ei nyt mitään narkolepsiaa tähän tyrkkäis, niin olis kiva. (Huono vitsi, varsinkin, jos tämän blogin lukija ei seuraa uutisia eikä näin ollen ole tietoinen taannoisista sikainfluenssarokotteen aiheuttamista narkolepsiatapauksista, ja huono vitsi oli kyllä silti).
Uni ja nukkuminen. Se oli se toinen juttu mistä meinasin näin vapautuneesti teille kertoa, että sain kuulkaa ihan omalta lääkäriltä nukahtamislääkereseptin matkaa varten. Tarkotus ei siis ole vetää vuotta narkoosissa, vaan meinasin lääkitä itseni untenmaille niillä helvetillisillä lentomatkoilla, joita epäilemättä on jonkin verran tiedossa. Heti ensimmäinen legi tulee olemaan sellaset kevyet 12 tuntia 55 minuuttia!! Voiko sellasesta selvitä enää näin kolmekymppisenä ilman laskimoveritulppaa ja sydäninfarktia? Tai sit pelkästään tylsyyksissään alkaa tehdä mieli itsemurhaa ja toivomaan sitä veritulppaa.
En pystynyt nuorempanakaan nukkumaan lentokoneessa kuin ihan ääritilanteissa (eli noin kahdeksan gin tonicin ja yhden punaviinin jälkeen), joten toiveet ei ole kovin korkealla nytkään. Myös lääkäri oli jostain syystä sitä mieltä, että ne lääkkeet olis kuitenkin terveellisempi vaihtoehto kuin kahdeksan gin tonicia... tarkotti varmaan sille mun vieressä istuvalle matkustajalle siis.
Tämän blogin kuvavalinta oli selkeä, se lekuri näytti juurikin tolta määrätessään mulle unilääkkeitä (!). Muuten ihan rento kaveri.
Perus stressierkkinä mun agendalla on tietysti vielä keksiä lekurille tarina, jolla saisin keploteltua pari antibioottikuuria mukaan. Ihan varmuuden vuoksi. Se nyt on kuitenkin yli 100% varmaa, että tällainen pääasiassa ilmailun pariin keskittynyt ihminen kun lähtee reuhtomaan johonkin Jaavanmeren suolavesiin surffilaudan kanssa, niin siinä on alle viikossa vähintään välikorva- ja virtsatietulehdus päällä.
Sitä en kyllä osaa sitten sanoa miten siellä Indojen rajalla suhtaudutaan Suomesta narkoosipäissään matkustavaan henkilöön, jolla on laukut täynnä antibiootteja ja unilääkkeitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti