Vuorotteluvapaa ihan rehellisesti siks, kun se on mahdollista.
Tän bloginkin alotin ihan siks kun voin (enkä ees työajalla!). Ajatelkaa.
Kuinka tervettä muuten ylipäätään on, et melkein joka aamu sitä herää suhteellisen tyytyväisenä mennäkseen töihin (poislukien jotkut satunnaiset aamut ja ne aamut, kun on Effie gaalaillan tai Pöllölaakson Grilli-illan jälkeen vielä kännissä ja ne on yleensä aina arkiaamuja!). Edellistä lausetta ei muuten varmana usko 99% työkavereista. Sen verran äkäisenä mä siinä työpisteelläni usein istun. Työkavereille tiedoksi, ei johdu teistä. Eikä edes duunista. On ihan synnynnäistä.
Mutta siihen vuoden vuorotteluvapaaseen, jonka on määrä startata tämän vuoden loppupuolella. Vapaa vuosi, jonka takia musta alkoi noin kuukausi sitten tuntumaan että tarvii vissiin soitella Diacorin luottopsykiatrille ettei ihan mee mielenterveys miettiessä mitä sillä vuorotteluvapaavuodella sitten tekis. En ole soittanut, vielä.
Ei mitään hajua mihin menisin ja mitä tekisin. Ihan kun äiti olis ollut oikeilla jäljillä (taas), kun soitteli tuossa taannoin ja kysäisi siinä vaahtoamiseni lomassa, että "oletko sä nyt varma ettet tee vähän liian nopeita päätöksiä elämässäs?". Hirveen hyvä huomio sulta mä huomaan.
Kävi ilmi, että valinnan vaikeus on saatanallinen juttu. Omassa päässä kela pyörii suunnilleen näin: ehkä surffikurssi Balilla (maksettu on, lennot on...ööö), mites vähän elämysmatkailua Aasiassa, mut Ausseissa olisi oman alan duuniakin ettei tarvis budjetin kanssa kärvistellä ja sais mieletöntä kokemusta, ja hei siitähän olis lyhyt matka Uuteen-Seelantiin, mut sitten taas jouluksi on pakko päästä Dubaihin kun siellä on kaikki ja keväällä olis hirveen kivaa Euroopassakin ja Amerikassa nyt taas on tietty ihan kaikkee.
Parin viikon pakettimatka Phukettiin olis voinut olla helpompi ratkaisu..
Ja halvempi (!!)
Normaalille ihmislapselle tää olis ymmärtääkseni aivan tajuttoman hieno juttu, mutta mä tarvitsen psykiatrin palveluita että pysyy pää kasassa. Ihan perus. Looginen jatkumo sille, että lapsena äiti päätti, että on parasta jos terapeutti yrittää saada mut ymmärtämään, että on ihan ok, jos vanhemmat käy maksamassa bensat sinne huoltikselle tankkaamisen jälkeen. Ne ei meinaa sua (ja varsinkaan sitä autoa siihen) jättää, vaikka joudut siellä autossa sen kaks minsaa istumaankin ja odottelemaan (kärsin näköjään jo silloin läheisriippuvuudesta). Huomiona, että siihen aikaan ei todellakaan ollut automaatteja bensiksillä, että ihan sinne asemalle sisään oli mentävä maksamaan. Tai sit niitä oli. En muista.
Kai sitä joku normaali ihminen hoitais muutenkin iloisesti hymyillen kaikki vuodeksi maasta poistumiseen tarvittavat aikuisten byrokratiat, mutta mullahan on meinannut viimeisen viikon aikana palaa pinna kuussataa kertaa. Tai siis on se palanutkin. Mistä kuvittelette, että lempinimi tulee?
Pelkästään vakuutusten selvittäminen on vaatinut tän viikon aikana helvetillisen määrän puhelimessa roikkumista ja sähköpostin kirjoittamista. Omassa yhtiössä keskittäjäasiakasta hoitaa kesäbörje (no tietysti!), josta on apua suunnilleen yhtä paljon kuin siitä, että yrittäisin itse tulkata niitä vakuutusehtoja itselleni.
Lisäksi todo-listalla olis saada kunnialla kämppä vuokralle, lentoja pitää hankkia, puhelin (vuosia menny duunin kautta eli pitääks niistä tietää jotain!?), pitää myös ehtiä stressaamaan siitä että pitää rauhoittua - kaikki asiat kyllä hoituu (ei muuten hoidu ellei niitä hoida!), viisumitkin pitää hommata, rokotukset, lääkkeet (!), osotteenmuutokset, postinsiirrot, valtakirjat.
Vähinten takaraivossa ei tietenkään kummittele se tosiseikka, että viimeisen kuukauden ennen reissuun lähtöä mä asun äitillä. Voikohan niitä lentoja vielä aikaistaa?
Apua.
Ja muuten, tän blogin aloittamista mä perustelen (itselleni) sillä, että voin sitten heitellä terkkuja kaikille sukulaisille ja tutuille sieltä reissusta jostain Pääsiäissaarilta. Yeah right, sellaset blogit on niin nähty. Joko ne menee kauheeks brassailemiseksi siitä missä blogin kirjottaja just sillon matkailee tai sitten niihin tulee tasan yks kirjotus jostain Mumbaista, kun on hetkellisesti iskenyt koti-ikävä.
Että heippa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti