Kontrollifriikin kesä

Saanko esitellä illan pääesiintyjän, the kontrollifriiiik-kiiii! Jesh.

On se nyt vaan myönnettävä, vaikka tähän asti oon yrittänyt esittää henkilöä, joka kovasti haluaisin olla eli mukaan heittäytyvää hetken lasta, joka ei turhia huoli ja menee niinku go with the flow vaan (ei oo vissiin menny ihan kaikille läpi tämä) ni kyl mä taidan olla aika saatanallinen kontrollifriikki. 

Tästä on kuulkaa joogimainen rentous kaukana kun aletaan oikein ajattelemaan. Lähempänä olis varmaankin yhen kaverin kuvaus meikäläisestä (jos haluatte visualisoida tilannetta); sulla on niinku kaks kättä joystickilla kokoajan. Niin.  

Tää joystickin puristaminen on alkanut nyt näkymään siten, että siitä tulevasta vuorotteluvapaasta on niin hirvee stressi, et oon muun muassa alkanut näkee jatkuvasti painajaisia.

Viime yönä mun Opel Corsaan (en omista sellaista, eikä mulla ole koskaan ollut minkään muunkaanlaista autoa) oli ahtaunut niin monta kersaa ettei mun rinkka enää mahtunut kyytiin ja jotta oisin saanut sen rinkan sinne mun piti lähteä heittämään niitä kaikkia skidejä koteihinsa ympäri kaupunkia. Stressihän siinä tuli ja heräsin omaan kiljuntaani (ne, jotka nyt hihittävät voivat ajatuksissaan korjata sanan karjunnaksi niin on lähempänä totuutta).

No yhtenä toisena yönä mä taas juoksin koko yön pitkin Tampan (en oo tietääkseni menossa Floridaan) kansainvälistä ees taas, yritin etsiä milloin oikeeta check in deskiä, milloin lähtöporttia. Tietenkään mitään etsimääni ei löytynyt ajoissa ja siinähän missattiin sitten lento jos toinenkin ja taas mä heräsin, tällä kertaa hiestä sen verran märkänä että oli pakko alkaa vaihtaa lakanoita sillon puol kolmelta yöllä (ei mee enää friikkiyden piikkiin vaan suoraan neuroosilistalle). Moido touhua. 

No tästä vallattomasta painajaisten näkemisestähän on sitten aiheutunut krooninen väsymys vielä tähän kaiken kukkuraksi. 

Ja väsymyksen takiahan ihminen alkaa oireilemaan muun muassa unohtamalla asioita. Viime viikolla kävin kaks kertaa työpäivän aikana kotona hakemassa sinne aamulla unohtunutta puhelintani. Kolmannella kerralla olisin varmaan muistanu ottaa sen puhelimenkin sieltä toimistolle mukaan.  

Lisäks koko kesän on lähinnä vaan vituttanu, vaikka tän pitäis olla iloinen asia. Eikö? Hirveen hyvät lähtökohdat mulla tässä.   

Ja uskokaa tai älkää mä kirjotan tätäkin postausta taas Vantaalla (!) enkä (vielä) edes asu täällä. Jumalauta nyt on oikeesti moidotouhua. Selvästi kirjoittaja mussa herää aina jostain syystä just täällä. Tossa joessa on jotain vikaa.