Näin Halloweenin alla

Ihan pari juttua.

Ensinnäkin kun noita iltapäivälehtiä lukee, ni tuolta ojista, metsistä ja jorpakoistahan löytyy tuntemattomia vainajia ihan solkenaan. Ja aina ne on joku reppana koiranulkoiluttaja tai lenkkeilijä sieltä mättäältä bongannut. Pistää miettimään, että kannattaako sitä tosissaan enää lenkkeillä ollenkaan ja, että miten se jengi oikeen reagoi tollasessa tilanteessa. Että onko ne niinkun, että "hei rekku, veke sieltä et syö sitä mädäntynyttä sormea, nyt soitetaan kyllä kytät".
Se on nimittäin aivan varma, että jos seuraavan kerran lenkkeillessä siinä Vantaanjoen penkereellä makoilee vainaja, niin meikäläiseltä pääsee kyllä housuun ja paineella. Kirkumistahan mä en ole koskaan oppinut, mutta raakkuminen saattaa vähän yltyä ja loppuelämä menee sitten jossain suljetulla painajaisia puidessa. Tässä uskalla enää ihminen luonnossakaan juosta, ni ostin kortin kuntosalille.

Toinen asia mistä halusin teidän olevan tietoisia on ufokontaktihenkilö Kalevi. Se on siis sen titteli. Jos sulla ei ole MITÄÄN muuta tekemistä, niin kuuntele tämä. Kalevi pitää varmaan jossain kansalaisopiston huuhaa-siivessä rajatietokursseja ja kertoi, että kun se tapasi vaimonsa niin se oli täydellistä kosmista virtausta, jolla ei ollut mitään tekemistä persoonien kanssa (lähde: uusin Me Naiset lehti). Mä olen sanaton.

Sit olis vielä tää kolmas juttu, joka itseasiassa tuli ilmi tässä tätä postausta kirjoittaessa. Ystäväni viesti lämmitti siinä määrin sydäntäni, etten voi olla jakamatta tätä myös suuren blogiyleisön kanssa.

 "Mä oon nyt vittu neljännessä kaupassa todistamassa et sitä vitun pannacottamixiä ei oo valmiina missään 
Kusipaskavitimunapääkyrpäsaatana

Hermot menee

Eikä täs vitun kusimarketissa oo näköjää liivatettakaan jos tekis ite 

Missä vitun kaupassa ei oo liivatetta!?!?!?"

Ollaan nimittäin järkkäämässä Halloween juhlia parin (hermoheikon) kaverin kanssa. Ja ajateltiin tehdä aivohyytelö jälkkäriksi. Kivaa hommaa tää juhlien järkkääminen ja voidaan olla varmoja, että se ilta jää meidän kaikkien historiaan. 

Aivopannakotta

EDIT: Tässä alla olis nyt sitten yleisön pyynnöstä se kusimarketissa riehuneen ystäväni aivohyytelötaidonnäyte. Näköjään 15 liivatetta riittää aika jöötin aivoliman tekemiseen (vink vink).

Toinen kuva on kurpitsakaveristamme Erkki-Nyyrikistä, jonka sisälmyksistä samainen ruokakauppariehuja sai aikaan melko hyvät kurpitsakeitot. Tunnen itseni hyödyttömäksi tässä keittiösankarien mielikuvituksen ilotulituksessa. Nöyrät kiitokset kokille, zombeille, draculoille, Michael Mayersille, tappajamummolle ja kaikille muillekin mulkuille, jotka pukeutui niin että meikäläisen painajaisunet on taattu seuraavaksi kahdeksi viikoksi. Kiitti kiitti.

Aivopannacotta

Erkki-Nyyrikki

Nyppii, risoo, ällöttää...

... julkiset

... teinit jotka kuuntelee miley cyrusta täysillä paskoista kuulokkeistaan täydessä ruuhkabussissa 

... takana/edessä/vierressä/ylipäätään missään istuvat purkan mässyttäjät 

... kusipäiset ja elämäänsä kyllästyneet kuskit, jotka painaa kaasua siitä huolimatta että ne näkee jonkun juoksevan ehtiäkseen siihen bussiin/ratikkaan 

... sporat jotka on vaihtanu reittiä vuoden aikana ja sporat, joiden reittiä en muista 

... julkisissa istuminen yleisesti ja varsinkin sillon, kun on karsee nälkä

Jumalauta on muuten hyvä juttu ettei mulla ole aseenkantolupaa.

Sent from my iPhone
(kyllä, kirjotin tätäkin bussissa etten olis hypännyt vieruskaverin riveleihin kiinni).

Anteeks mihin tää menee?

Mites nää maanantait?

Vares -Nyt meni hermot

Kävin kattomassa Karukosken uusimman elokuvan, ei ois pitäny. Masentaa taas niin helvetisti. 

Mikähän siinä on, että joku kymmenen vuotta sitten jo Häjyjen (joka muuten kiistämättä silti yks parhaista heti Hulluna Saraan -pätkän lisäksi) ja siitä eteen päin joka saatanan suomielokuvan jälkeen, jonka olen nähny, on tehnyt mieli hypätä junan alle. Niin, että on sitten pakko aina mennä niitä kattomaan. Ja jos nyt ei ihan junan kiskot kutsu, niin ainakin on usko elämään menny. Siinä sitä vuorotteluvapaalta palannu persaukinen miettii menikö se 12 euron investointi nyt ihan nappiin sitte.

Wikipedian mukaan todellinen elokuvatuotanto Suomessa alkoi 1920-luvulla mykkäelokuvilla. Eipä oo paljoo ajat siitä muuttuneet. Kaurismäki nyt ainakin on vielä sillä aikakaudella.
Nykysin on ääni, mutta sekin on vaan siks, että kuuluis se ainoo sana (Juha Veijonen huutaa perkele) mitä leffassa sanotaan. Muuten se niiden äänimaailma on aika pitkälti jotain tikan nakutusta, örinää, kiukaan suhinaa ja tuulen huminaa eli ihan turhaa, kun vois vaan tehdä mykkäelokuvan. Se perkelekin toimis siellä tekstitettynä. 

Suomileffan voi muutenkin kiteyttää sanoilla: lähiö, paskasti menee, ei oo rahaa, sukupuolielimet, mauttomat tekokynnet (tässä viimeisimmässä ne oli oikeen pääroolissa) sota, sauna, tissit, räkä/lima/oksennus, masennus, kossu, asennevamma, tapetaan joku, hakataan vaimo/frendi/broidi/joku mummu ja tapetaan sitten itsemme. Ai jumaliste mua masentaa. 

Kertoo jotenkin tästä Suomalaisesta sielunmaisemasta sekin, että kun Hurmaava joukkoitsemurha -niminen elokuva julkaistiin joskus 2000-luvun alulla, niin olin ensin aivan innoissani, että kerrankin elokuva jossa se itsemurha on se itse asia ja varmana onnistuu! No ei onnistunu. 

Laama

Hälytysjärjestelmä from hell

Helvetin kone

Jos olisin yhtään lahjakas kuvankäsittelyssä, niin tekisin tohon kuvaan vielä sellaset helvetin tulilieskat.
Alko tässä nimittäin yks viikonloppu aivan suvereenisti vituttamaan työpaikan toimiston hälytysjärjestelmä. Se, miksi kävin toimistolla viikonloppuna (!) on täysin epäoleellista. Oleellista on, että siellä on tietysti hälytykset päällä ja koska joku epärehellinen, rikosta suunnitteleva apina kuitenkin seuraa just tätä blogia niin kerrottakoon, että näitä ”kappas se on lauantai-ilta taidanpa mennä toimistolle vähän työskentelemään”  -tilanteita varten meillä on numero- ja kirjainkoodien lisäksi tietysti sormenjälkitunnistus, iiriksen tunnistus ja kokovartaloskannaus.

Koska toimiston hälytysjärjestelmä) vissiin puoltaa sadistisesti viikonlopputöitä, niin sisäänpääsy ei ole koskaan ongelma. Mutta jumalauta siinä vaiheessa hommat kääntyy aika nopeesti melko dramaattiseen suuntaan, kun sieltä haluaa ulos ja se fakin järjestelmä pitää laittaa uudestaan päälle.

Siihen oven viereen on joku nätisti kyllä tulostanut A4:n ohjeet, jotka menee suunnilleen näin: valitse OK ja paina #, laula justin bieberin baby baby –biisin kolmas säkeistö Ö-mollissa jonka jälkeen paina 1#14, valitse kolmesta kerroksesta se kerros, jonka hälytyksen haluat kytkeä päälle, steppaa Singin’ in the rain –musikaalin tahtiin ja lopuksi paina OK, jonka jälkeen lähtöviive 2 sekuntia käynnistyy (Tänä aikana sinun tulee poistua rakennuksesta, ensimmäiselle ovelle tästä hälyttimeltä on 500 metriä, joten ole nopea. Varmistathan, että ovi sulkeutuu perässäsi).

Ai jumaliste mitä touhua. Siinä sitten steppasin ja painelin ruutuja ja ykkösiä ja niinhän se hälytin sitten lähti ujeltamaan. Ei siinä, että jännittää perskannikat krampissa sitä tilannetta, että konserninjohtaja tulee siitä ovesta poliisin ja käsirautojen kanssa, että ” saatanan terroristi nyt lähdet vankilaan”, mutta että se hälyttimen ääni on niin hirvee, että siinä tulee kuulkaa ihmisen perimmäiset vaistot pintaan sieltä kivikaudelta, kun sapelihammastiikerit oli kannoilla, eli tekee mieli laittaa kädet korville ja juosta ulos niin nopee kun kintuista lähtee. Aika lähellä olikin että niin tapahtu, mutta onneks siinä ovella tulin takaisin järkiini ja tajusin, että siinä voi olla pomolla vähän muutakin asiaa maanantaina kun ensi vuoden budjetoinnit, jos firmassa ujeltaa hälyttimet läpi viikonlopun.

No mitäpä siinä sitten kun enismmäiseks selvittämään, miten sen äänen saa hiljennettyä. Onkohan tää vartiointifirma koskaan kuullut sellasesta, kun äänetön hälytys? No, seuraava täysin invalidi ongelma muodostui kun molemmat kädet oli korvilla totaalisen kuuroutumisen estämiseksi, että miten tässä nyt painelee mitään nappeja sitten. Ihan tosi mulla meni varmaan 3 sekuntia kun mietin tähän ratkaisua, ai jumaliste! Hätä keinot keksii (joskus hitaammin kun nopeemmin). Torppasin kaikki napit pohjaan otsallani, joka ei varmaan ois näyttäny ulkopuolisesta kovinkaan aivovammaselta. Moido.

Hiljeni, mutta koko ujellus episodin jälkeen mä olin liian vainoharhainen ja peloissani (ja juttelin itelleni rauhoittavasti ääneen) painaakseni enää yhtään saatanan nappia siitä laitteesta. Soitin Securitaksen hätäpäivystykseen ja vakuutettuani päivystävän teron (dialogi meni suunnilleen näin: ”sano tunnussana” ”tunnussana”), että olen kuin olenkin ihan töissä tässä firmassa mistä hälytys just tuli, tero halusi antaa puhelimitse ihan kohta kohdalta ohjeet miten saan hälyt takaisin päälle. Siinä sitten hoidin samalla Securitaksen henkilökunnan työllistämisen siltä lauantailta, kun ne kaikki neljä päivystävää insinööriä yritti auttaa. Hälyttimet huusi uudestaan ainakin noin 4 kertaa. Draaman kaareen tässä saattoi vähän vaikuttaa aivan holtiton käsien tärinä. Väitin kyllä niille, että painoin ihan just sitä nappia mitä se käski (OK # 1 # soita harmonikalla ukko nooa ja valitse sitten uudestaan OK ja #), mut oikeesti mulla ole hajuakaan mihin nappiin se osui.

Kun mä vihdoin sain sen helvetin koneen takaisin päälle ja Securitas vapautti mut puhelimesta, istuin vartin ulkona rappusilla ja pidätin itkua. Melkonen episodi. Veti aika nöyräks. Taitaa olla aika lopettaa blogin kirjottelu työajalla, ettei tarvii viikonloppusin tulla töihin.

Että perjantaita