Muistoja peruskoulusta

Takaisin Suomessa. Saavuin just sopivasti vapuksi. Jo kentällä alkoi kuuden euron skumppa maistumaan suussa, että sikäli siis ihan hyvä ajankohta tulla kotiin, kun sai noin luvan kanssa vetää pään täyteen ja suoltaa suustaan kaikkea mitä mieleen tuli (jälkimmäinen ei tosin eroa normaalista). Muutenkin vapun aikaan jopa suomalaiset näyttää hirveen iloisilta ja elämänmyönteisiltä. Hirvee ero tammikuuhun, jollon näytti bussilla matkustaessa siltä, että noin joka toinen suunnittelee itsemurhaa (tai murhaa).

Sitä kun on Jenkeissä kolme kuukautta vastaillut että fine fine hyvin menee, väkisin hymyillyt niin, että oikeeseen poskeen on ilmaantunut hymykuoppa ja kaikki on järkyttävän awesome, niin tossa Helsinki-Vantaalla pieni kulttuurishokki iskee.

Jostain syystä jossain vaiheessa jenkkilän matkaa tuli muuten puhe paikallisten kavereiden kanssa niiden koulunkäyntikulttuurista ja siitä millasia koulumuistoja niillä on esim. ala- ja ylä-asteelta. Jengi jutteli niitä perusjuttuja koulun suosituista tyypeistä, opettajista, kavereista. Yks homma ei menny mun päähän, että ne niin kun järjestäen muisti kaikkien edellä mainittujen nimet (etu ja suku) ja pahimmassa tapauksessa myös niiden vanhempien nimet siinä sivussa (skidisti outoa varsinkin opettajien kohdalla).

Mä en siis muista edes yläasteelta enää yhdenkään opettajan nimeä puhumattakaan ala-asteesta (no okei, muistan mä sen 1-5 luokan open, koska sukunimi sattui olemaan sama kuin mulla ja siks sitä aina luultiin mun mutsiksi – onneks olin itse pahemman luokan kiusaaja ni kukaan ei uskaltanut kiusata mua. Syytä olis ollut).

Mä aloin tässä ihan kelaamaan, että onko mulla vaan jotenkin ollut todella outo suhtautuminen kouluaikaan? Vai traumatisoiduinko mä jostain tapahtumasta niin, että haluan unohtaa tai sit mä olen tosissaan juonut liikaa (ekat kännit 14-vuotiaana voi vaikuttaa asiaan), että tyyliin ala-asteen parhaan kaverin etunimikään ei enää tuu ihan tosta noin vaan. Ja kyse ei nyt ole siitä, että nää ihmiset olis vieläkin jotenkin tekemisissä ja kavereita kaikkien niiden high school kavereiden kanssa. Ei, silti ne osaa luetella koko vuosikurssin. Ihan moido touhua.

Keskustelun traagisin käänne oli kuitenkin se, kun yks kertoi että se oli sellaisessa koulussa missä joka toinen päivä oli musiikkipäivä. Mullahan heti ekana tuli mieleen, että ne on vetäny joka toinen päivä niitä historiantunteja musikaalina, mutta sitten se kertoi että ei, kun niillä oli sellainen iso musiikkihuone missä pääsi soittamaan vapaasti tunnin tai pari. Joku 300 vuotta sitten Idolsissa tokaksi tullut tyyppi oli ollut samalla luokalla ja oli siellä koulussa sellainen erikoinen tyttöbändikin, joka soitti viuluja ja tietty sillä itselläänkin oli joku punkkibändi.

No ei mikään perkeleen ihme sitten, että se veti akustisella kitaralla joka ilta ihan mitä vaan keksi pyytää ja laulo kun enkeli vielä päälle, jos ne koko ala- ja yläasteen kävi joka toinen päivä treenaamassa ihan kunnon bändi-instrumenteilla (rummut ja muuta sellasta).

Kivasti sä hei soitat tota kitaraa mä huomaan.  

Voi vittu mä sanon. Ite olen just tasan niin musikaalinen, että ukko nooa menee pianolla ja verrattain sujuvasti laulan suvivirren (liikuttelen huulia) kevätjuhlassa, mutta kyllä alkoi ottaa aivoon ihan kunnolla tässä.

Suomen koululaitosta on syyttäminen. Kai sitä nyt saatana vähemmästäkin traumatisoituu ja alkaa pikkuhiljaa sisällään vihata musiikkia, kun kolmannella luokalla käsketään äitii tai iskää ostamaan sulle se nokkahuilu (ja sehän on pakko ostaa, koska muuten joudut käyttämään sitä koulun yleistä kommarihuilua, josta roikkuu vielä edellisen sitä käyttäneen räkänokan töhnät sieltä putkesta), että voit osallistua musiikintunneille.

Ne on kaikki nokkahuilut niitä kivasti luonnonvalkeita. Valmistettu varmaan jossain valtion salaisessa bunkkerissa neuvostoliittolaisella työvoimalla jostain vanhainkodista kerätyistä vanhoista proteeseista.

 

Tää nokkahuilun monopoliasema suomen peruskouluissa pitäis jollain konstilla vallankaapata niin, että edes yksi toivoton sielu löytäisi joskus tiensä Suomen omaksi soul legendaksi saksofoneineen. Onhan se nyt hirveetä se nokkahuilumusiikki vaikka sitä osais soittaa kuin hyvin. Suomen Idolssi on ihan karseeta paskaa verrattuna Jenkkeihin. Ostakaa niille reppanoille edes panhuilu, ihan totta!

Muistelin siinä kalvavassa kateudenpuuskassa muita ”instrumentteja”, joita mun peruskoulun musiikkiluokasta löytyi ja pistää miettimään, että mitähän sieniä siellä opetussuunnitelmaa tehdessä on vedetty. Sen pianon, nokkahuilun, kanteleen ja parin akustisen kitaran (kaikki epävireessä tai vähintään yks kieli poikki, aina) lisäksi mä muistan ”säestäneeni” kanssamusisoijia triangelilla, palikoilla (!), tampuriinilla ja guirolla. Kyllä, guirolla. Jumalauta mitä viidakkomusiikkia meille oikeesti yritettiin opettaa.

Nokkahuilun, guiron ja palikoiden säestämänä (ja opettaja tietysti pianolla) laulat sitten sen valitsemasi kappaleen kerran kuudennella luokalla siellä luokan edessä, siitä tulee arvosanaksi 7 ja tässä on käsitys musiikista ja instrumenteista, joilla musiikkia voi tuottaa.

Mä oon ihan rikki tästä.