Lentokonekaverit ja lentokoneessa matkustamisen ABC aloittelijoille

Nyt kun on tullut tässä vähän matkusteltua ja tätäkin kirjoitellessa istun koneessa matkalla Ameriikan Yhdysvaltoihin (oli pakko tarkistaa, 8 tuntia 12 minuuttia määränpäähän, ei helvetti). Tuli vaan mieleen, että on muuten ollu sit jos jonkun näköstä/kokosta/hajusta vieruskaveria tän retken aikana.

Tiedän mitä ajattelette: saatana nyt se kirjottaa jonkun romaanin pitusen valitusvirren haisevista vierustovereistaan ja me kuollaan tylsyyteen ja muutenkin ihan paska blögaaja.

Moido. Niin kirjotanki. Ja niin oonki.

On se kuulkaa niin, että jos olisin kirjottanut joka kerta siihen paikalle istuuduttuani ekan ajatukseni vieruskaverista, niin mulla olis kasassa pitkähkö novelli jo tässä vaiheessa.

Täytyy nimittäin myöntää, että ainakaan Cairns – Melbourne välisellä legillä se mun vieressä istunut Intialainen pariskunta ei saanut mua suoranaisesti säästelemään raivohulluuden partaalle ajetun ihmisen ajatuksia siitä miten sen noin keski-ikäisen pariskunnan saa lopettamaan toistensa läpsimisen. Ne siis tappeli, koska se akka tietysti akkamaiseen tapaan (ei näköjään ole mitään väliä mistä kulttuurista jengi tulee, aina sama laulu saatana) päätti suuttua miehelleen siitä, että Jetstar (joka siis on Australialainen HALPAlentoyhtiö!) ei myynyt kananmunatonta sämpylää ja pringleseissäkin on eläinperäistä vahaa (mit vit!!).

Jumalauta oli muuten ärsyttävää tajuta, että jos mulla jostain syystä olis (!) poikaystävä, niin todnäk se munattomasta sämpylästä kiukutellut olisin ollut minä. Ei siinä vielä kaikki. Tottakai se mies oli päättänyt matkustaa sellaisessa hihattomassa vaimonhakkaaja-paidassa ja joka kerta kun se nosti käsivartensa rauhoitellakseen tai vaihtoehtoisesti läpsäistäkseen vaimokettaan, niin mun oli hengitettävä suun kautta vättyäkseni holtittomalta yökkäilyltä. Lyön vetoa, että sellanen yrjöttävä mieshiki maistuu lähes samalta kun haisee ellei jopa pahemmalta.

Sydney – Kuala Lumpur legistä vieruskaverin sijasta mieleen jäi takapenkin pojat. Ai jumalauta! Ne alotti pölinän siitä perinteisestä ”hei vaan istun tässä sun vieressä että heh heh ja nyt olen ystävällinen ja kysyn mihin matka jne.” ja tunti – puoltoista siinä kivasti vierähti kuule turinoidessa ennen kuin tajusin, että hei tää on nyt se lento mikä mun on pakko vetää läpi unilääkkeiden, alkoholin ja korvatulppien vahvassa myötävaikutuksessa tai mä kiipeen tosta penkin yli ja yritän kuristaa sen ikkunapaikalla pölisseen saatanan maailman omistaja-matkaajan tai keskipaikalla istuneen ”Eikä! Olitko sä AFRIKASSA! EIKÄ! Kerro hei joku tarina sieltä, sulla on pakko olla sieltä joku norsujuttu tai jotain!” –jees-miehen.

Vaikka mä nojasin kuolat poskella silloisen vierustoverin olkapäähän ihan tukka täys niistä kaikista mömmöistä (se vieruskaveri kirjottelee varmaan parhaillaan meikäläisestä omaan blogiinsa) niin varmaan mun alitajunta kuunteli niitä äijiä, koska kun mä heräsin siihen että ”aloitamme laskeutumisvalmistelut” niin ne puhu vieläkin ja siellä oli siinä vaiheessa norsutarinat jo edenneet egyptin faaraoihin, joita se toinen oli varmaan ollu jossain kaivamassa esiin.
Ihan loppu.

Sit on nää fyysisesti tai sitten ihan vaan henkisesti helvetin isot ihmiset, joiden kyynärpäät ei meinaa millään pysyy siellä omalla puolella.

Vieressä istuu nyt just sellanen. Mutta nyt täytyy heti sanoa, että tämä kyseinen, vanhempi herrasmies ikkunapaikalla istuvan vaimonsa kera oli kyllä hereillä ollessaan niin miellyttävää bloody mary seuraa, että pidän sekä kielenkannat että nyrkkiraudat kurissa vaikka joutuukin kyynerpäämiekkailemaan nyt kun se nukkuu. Herra kävi läpi suunnilleen kokonaan Arizonan osavaltion historian siinä, kun kone rullas terminaalilta kiitotielle ja koska kyseessä on henkilö Ameriikan syvästä etelästä korostus on sen mukainen. Vähän olen pettynyt, että kokonaisuuteen sopiva cowboyhattu puuttuu.

Kuorsaajista mun ei varmaan tarvii edes selostaa sen enempää. Helsinki – Lontoo välillä tänään aikasemmin sellainen ’pienesti’ pyylevähkö naishenkilö mun vieressä kuorsaa pörötti menemään koko kolmetuntisen. Se, että siinä vaiheessa kokonainen lentokoneellinen ihmisiä selvisi hengissä ja vammoitta on kuulkaa ihan merkittävä juttu ja olenkin sitä mieltä, että kansan syvien rivien olis syytä jopa harkita aplodien antamista tästä hyvästä mulle.

Mutta on tosiaan ihan positiivisiakin yllätyksiä ollut mitä tulee lentokonekavereihin ja lentokonematkustamiseen.

Muun muassa joskus (yks lyhyt lento jostain johonkin) vieruskaverin ei tarvii mennä vessaan kertaakaan koko lennon aikana (jolloin ei tarvii ite rempata ylös alas antaakseen tietä, mutta sitten itelle tulee fiilis, että nyt se kelaa että mulla on joku virtsankarkailuongelma tässä kun meen jo toista kertaa veskiin).
Ja joskus lentokonekaverit vaan on niin mukavaa juttuseuraa, että siinä käydään ihan sitten molempien lapsuudesta lähtien asioita läpi (ja edessä istuva henkilö on arvatenkin aivan kyrväkkä otsassa, vetää unilääkkeitä hetulaan ja maksi-kokoisia korvatulppia korvakäytäviin minkä ehtii – kaveri, tiedän tunteen, sori).

Tästä kaikesta ja sellaisestakin, jota en halunnut enää muistaa tai jaksanut vaan kirjottaa, oppineena seuraa osio perusohjeita aloitteleville tai jo vähän edistyneemmillekin lentokonematkustajille.

Ohjeilla tuskin välttyy ihan kaikilta sudenkuopilta, jotka salakavalasti vaanii meitä kaikkia lentokonematkustajia, mutta joskus jossain saattaa olla joku ihan, että ”Hei kiitti, taisin välttyä murhasyytteeltä tai jotain..”

Ohje numero 1: kun matkustat yksin matkustat aina käytäväpaikalla (helppo ja nopea tapa varmistaa, että ehdit juosta vessaan jos esim. oksettaa)

Ohje numero 2: jos olet naisihminen ja matkalaukut on aivan saatanasti ylipainoisia eikä sulla kuitenkaan ole rahaa maksaa viittäkytä puntaa per ylikilo valitse check-in jonoista se missä virkailijana on nuorehko miehenhupakko taikka vaihtoehtoisesti vanhempi herrasmies. Jälkimmäisen kohdalla muista tarkistaa, että sillä rähjällä on vielä pilke silmäkulmassa, muuten menee isosti hukkaan. (Tää on toiminut nyt neljä kertaa enkä edelleenkään osaa pakata laukkujani kilorajoihin, hyvä homma).

Ohje numero 3: pitkille lennoille, joiden jälkitaudinkuvaan kuuluu karski jet lag kannattaa käydä lekurilta ruikuttamassa hyvät unilääkkeet, jotta sen tajun saa veke vaikka lentokonekaveri ravais vessassa kerran tuntiin.

Ohje numero 4: ajanvietteen kanssa ei kannata pihtailla vielä, kun on maan kamaralla. Leffat ei oo jääny kattomatta, kirjat lukematta tai soittolistat kuuntelematta, että siitä kannattaa lähteä liikenteeseen. Tai sitten se sun lääkäri kirjotti sulle paremmat lääkkeet ja taju pysyy veke tuntitolkulla.

Ohje numero 5: ota selvää saako kohdemaahan lentää ilman paluulentoa (tai vastaavasti ilman viisumia).

Ohje numero 6 (jos unohdit ohjeen numero 5): homma hoituu, jos läppärissä on akkua ja olet lähdössä sellaiselta kentältä, missä on toimiva wifi-yhteys (ei siis Lontoon Heathrow) lentojen pikaostoa varten. Noin 10 minuuttia alkaen siitä, kun koneen estimoitu lähtöaika on ohitettu on vielä ihan riittävästi aikaa kyseisten manööverien suorittamiseen ja lennolle ehtimiseen (juokset fashionably late vikana koneeseen ja kaikki vihaa sua, varsinkin ne joilla on määränpäässä tiukka vaihtoaika seuraavalle lennolle).

Hirveen miellyttävä matkaa.