Bali wrap up

Kun on pari viikkoa surffanut aamuin illoin ja viipottanut rantabaareja kun pahaiset teinit pitkin Ibizaa (siis aina kun veskistä pääsi irtoamaan) niin sitä alkaa ihminen olemaan loman tarpeessa. Me siis päätettiin parin tytön sekä tämän mainostoimistopariskunnan kanssa (joihin siis tutustuin surffileirillä) lähteä Lembonganin saarelle muutamaksi päiväksi. KVGM (kato v***u google maps) jos kiinnostaa yhtään missä päin maailmaa kyseinen saari on.

Sen voin kertoa, että se on lähellä paratiisia maan päällä. Autoja on ehkä kolme. Skoottereita kolmetuhatta ja niillä pistetään menemään pikkuteillä minkä ehitään. Ihan mielettömän mahtavat reeffit snorklailuun ja vene+kapteeni päiväksi -vuokrat aivottoman halpoja. Siis porukalla. Yksinään vois kirpasta, mutta kirpasis se yksinään snorklailukin. Vähän.

Kokeiltiin myös stand up paddle surffailua. Tai no, ei sitä kyllä surffaamiseks voi sanoa eikä se oikeestaan sopinut meille yhtään. KVV (kato vaikka vimeosta).

Tässä teille pieni kuvareportaasi Lembongan Islandilta.

Kuvasssa yllä: Otettiin sitten majoitus Tripadvisorin suosittelemasta Lembongan Cliff Villasta. Ei tullu mieleen etukäteen miettiä mitä se cliff siinä mahtais tarkottaa. Kuvassa näettekin helvetin portaat ylhäältä kuvattuna. Nämä neljäsataa porrasta piti rampata ylös, jos halusi ilmastoituun huoneeseensa mäen päälle ja saman verran alas, jos tohti itselleen Bintang (paikallinen olut) illallisen. Huone oli kyllä hieno ja siellä asui ehkä yhdeksän gekkoa.

Tämä näkymä löytyi portaiden alapäästä. Ei paha. Suosittelen lämpimästi Cliff Villas majoitusta (koska ehdin tässä vaiheessa jo autuaasti unohtaa sydäninfarktin jonka sain kun ramppasin portaita).

Joku maisema. Tykkään.

Ja tässä, kun juttelin jo siitä snorklaamisesta.

Ja kun on nyt päästy näiden auringonlaskujen ja maisemakuvien maailmaan, niin eiköhän laiteta vielä Dream Beachin sunset teille tähän näin, että pätkähti.

Lembonganilta päästiinkin sitten Ubudiin, joka on skidisti pohjoiseen. Hippikaupunki keskellä viidakkoa. Mieletön luonto, paljon apinoita ja selkeesti parhaat (ja myös ensimmäiset) punaviinit sitten suomesta lähdön, mutta parin päivän jälkeen mä olin näkevinäni Julia Robertsin jokaisessa kadun kulmassa ja kun torimuijat alkoi huutelemaan mulle eat pray love -niin mulla hitsas kiinni ja varasin hotellin Balin länsirannikolta. Mainostoimistopariskunta oli siellä jo, joten uskaltauduin... Ei ois pitänyt.

Sanur Beach. Jos Balista noin yleisesti sanotaan, että se on Aussien Teneriffa niin mä kyllä sanoisin, että Sanur on sitten se Mallorca. Voi helvetti mitä jengiä siellä pyöri. Ensinnäkin koko ranta on pelkkää helvetillistä resorttia all inclusive. Itse kun bunkkaa budget majoituksessa ilman uima-allasta tai muita mukavuuksia, ensimmäinen vuokrattava aurinkotuoli koko biitsiltä löytyi vartin kävelyn jälkeen. Tuolivuokran (15 000 IRD tinkimisrituaalin jälkeen) lisäksi se mamma yritti myydä mulle Buddha patsasta, RoyBon aurinkolaseja ja omaa poikaansa. Ai jumalauta.

Toiseksi täällä näyttäis jengi jääneen vahvasti 80- ja 90-luvuille noin niinkun mitä tulee pukeutumiseen ja perus käyttäytymiseen. Ja jos jollekin jäi epäselväksi nyt ei puhuta paikallisista. Mainostoimistopariskunnan otettua tänään ansaitut hatkat tästä mestasta mä illastin yksin paikallisessa irkkubaarissa (!) noin 120-vuotiaan pariskunnan kanssa. Molemmilla helotti otsalamppu (sellaset Biltema malliset) otsalla koko dinnerin ajan. Harmittaa ihan etten kehdannu ottaa kuvaa.

No. Tämän kaiken jälkeen mulla napsahti sen verran, että heittäydyin ihan hipiksi. Tässä teille kuva joogapaikasta, jota paikalliset kutsuu Turtleksi. Kokonaan bambusta kyhätty kaksikerroksinen hökkeli, jonka yläkerrassa, avoimessa merituulessa kuulkaa joogattiin tänään puoltoista tuntia ja huomenna aamusta toinen mokoma.

Viimeiset päivät päätin viettää surffihuudeilla eli muutama päivä tätä seikkailua vielä jäljellä. Seminyak tuntuu jo ihan kodilta, kun siellä pari viikkoa tosiaan ehti rutuuttaa menemään. Suunnitelma viimeisille päiville ennen Australiaa on surffata, sportata ja maata hieronnassa. Yksin. Ihan niinkun alunperin pitikin, mutta mitä helvettiä, sitten tutustuin ihmisiin ja aloinkin sosialisoida. Hmmph!

Bali belly

EDIT mun oli ihan pakko vaihtaa kuva. Mistä se edellinen edes tuli? Sehän oli ihan paska eikä liittynyt aiheeseen mitenkään.

Kun on ensin saatu kuorittua iho otsalohkosta nilkkoihin, niin pitäähän se kehon puhdistus viedä vielä astetta pidemmälle. 

Näin muutama päivä bali bellyn jälkeen alkaa onneks taas ravinto imeytymään ja elämä noin muutenkin tuntumaan elämisen arvoiselta. Surffaamaankin pääsi taas ja siinä sen ihminen huomaa, että jos valita pitää, niin mieluummin sitä pelkää hukkumiskuoleman kohtaamista lähes tauotta 4 tuntia päivässä, kun istuu Balilaisessa vessassa, joissa aika harvoin on pönttö ja lavuaari samassa tilassa, tai ainakaan tarpeeksi lähellä toisiaan. Jos tiedätte mitä tarkoitan. Harvoin niissä on myöskään ilmastointia, että siinähän hikoilet sekin saastainen turisti!

Jännä juttu muuten toi surffaaminen, kun tuntuu että ei millään pääse sieltä jännän ääreltä vekka. Joka kerta vähintään kerran olen varma, että kohtaan tappaja-aallon. Joka kerta sieltä aallon seasta on kuitenkin tähän asti tultu pintaan, mutta ei ole kerran tai kaksi, kun se saakelin lauta sinkoaa suoraan päähän tai aallon takana olikin toinen aalto odottelemassa silleen, että ylläriiii, täältä tullaan ja taas rukoillaan, että tämä pesuohjelma olis kohta niin kun ohi ja pääsis kuivausrumpuun.
Tällä hetkellä henkisten traumojen lisäksi olen todennut kehossani noin 13 eri kokoista ja eri muotoista mustelmaa sekä revähtäneen rintalihaksen. Älkää kysykö.

Poskiontelontulehdusta en usko täällä saavani niin kauan, kun vaan muistan käydä melomassa tuolla jorpakossa. Tulee nimittäin päivittäin sen verran suolavedellä huuhdeltua röörejä, että siinä jää paikallisapteekin nenäkannut kakkoseks.

Mut ihan rehellisesti sanottuna mä olen ollut täys pelkuri nämä kaks viikkoa. Yhtenäkin päivänä kävin vedessä rukoilemassa henkiriepuni puolesta ehkä vartin (eli taistelin tietäni spotille siinä juurikaan edistymättä, on muuten hieno fiilis se, kun tajuaa meloneensa lihakset hapoille eikä lauta ole liikkunut vedessä metriäkään) ja saatuani niin kutsutun party waven jälkimainingeissa neljästä eri laudasta iskun johonkin osaan kehoa sekä sen perään 13-vuotiaan sponssisurffarin Indonesian kieliset kiroukset päälleni istuin rannalla loppupäivän. Koutsit kävi kilpaa pottuilemassa rannalla, että miten sä voit muka hypätä lentokoneesta jos sulla menee paskat housuun näissä pikkuaalloissa. Ku piti tietty just edellisenä päivänä esitellä isoon ääneen kaikille laskuvarjohyppyvideoita. Ai jumaliste mitä torspoilua. Välillä olis hyvä pistää itseään turpaan, että oppis olemaan.

Jeesusteipin toin muuten mukanani ja se on osottautunut ihan hirveen käteväksi. Rulla on kohta puolessa ja reissua on takana 2 viikkoa. Pitänee soitella kotopuoleen, että lähettävät uutta rullaa tulemaan.
Mä olen korjannut sillä moskiittoverkon ja pyykkitelineen, teipannut verhot kiinni ikkunaan, ja jalan kiinni sandaaliin. Tänään mun teipittämiselle tosin tuli loppu. Koutsilla oli pari sanaa siinä vaiheessa kun vedin rullan esiin huomattuani, että mun surffilaudasta puuttuu yks kolmesta evästä. Nää vissiin tykkää korjaa ne jotenkin muuten.

No joh, mutta pari päivää enää tätä ja sitten siirryn täällä surffileirillä tutustumieni likkojen kanssa Lemboganin saarelle muutamaksi päiväksi. Pakollinen rentoutus, koska kuuleman mukaan kyseisellä saarella ei oo koskaan mitään meneillään eli siellä ei koskaan tapahdu yhtään mitään. Niin siistii! Olis jo lauantai.

Heipa!

SPF 50 required

Tältä näyttää auringon polttama otsa.

Hieno ja tuntuu veikeeltä.

Saksa on paska maa

Terveisiä vaan sinne kotikatsomoihin. Tässä tulis pikku päivitys nyt tilanteeseen. 

Sen enempiä taustoja nyt selostamatta, niin ihan ekaks haluan kertoa, että tän päivän jälkeen vihaan ihan hirveesti saksan kieltä ja muutamia saman maan kansalaisia. On siellä muutamia ihan hyviäkin jyviä, mutta tänään meni aivan hermo niihin akanoihin. Niin se vaan näköjään sama aggressio asuu ihmisessä on sitä missä päin maailmaa tahansa. 

Alkaa se nyt pakosta viilipyttyäkin (en lue itseäni tähän kategoriaan eli voitte kuvitella missä vaiheessa mulla alkoi pinna kinnata) vituttaa jos suurimman osan päivästään kuluttaa kuuntelemalla niinkin rumaa kieltä kun saksa. Siinä vaiheessa vituttaa ihan satavarmasti ketä tahansa, kun päivän päätteeksi ne samat torspot, jotka on juoneet koko päivän biitsillä bisseä, polttaneet nahkansa auringossa ja valittanu kun piti olla kunnon surffikeli alkaa antaa palautetta käsitettyään kysymyksen täysin väärin. Suurin osa kun ymmärtää englantia yhtä paljon kun mä ymmärrän kiinaa, eli ei helvettiäkään.  Eihän nää reppanat voi edes oppia muita kieliä, kun kotona on macgyveritkin dubattu ja surffireissut hoidetaan tälleen mukavasti omalla porukalla, saksalaisten ylläpitämällä surffileirillä.

Ai jumalauta mulla kiristää.

Kyllä tässä suomalaisena nousee mieleen myös sellainen kysymys, että miten hitossa saksalaisilla voi olla niin paljon asiaa toisilleen ja onko sitä niinkun ihan täysin pakollista vetää desibelit tappiin kun keskustellaan saksaksi? 

Se on näköjään perkele ihan sama näiden kanssa onko ajomatka tunnin vai kolme tuntia (useimmiten täällä balilla se on lähempänä tota jälkimmäistä) ne saatana molottaa menemään koko matkan ja on ihan turha kuvitella, että aamu kuudelta matkalla sinne surffispotille pystyis jatkamaan täysin kesken jääneitä uniaan.

Itseänihän mä toki vaan voin syyttää siitä, että suostuin tänään sinne saksalaisten sekaan päivän biitsireissulle (kuva on muuten Uluwatu biitsiltä, maailman laidalta auringonlaskun aikaan, ihana paikka!!), mutta olihan se hellyyttävää kun yksi, joka puhuu auttavaa englantia tuli oikein erikseen kutsumaan.

Nyt oon kyllä omastakin mielestä jo niin brutaali saksalaisia kohtaan, että on ihan pakko sanoa, että on siellä oikeesti ihaniakin tyyppejä seassa!

No mut, enemmän mä kuitenkin olen pahoillani siitä, että valitsin tämän nimenomaisen saksalaisen järjestäjän leirin. Hommat on hoidettu pääosin päin seiniä surffiopetuksesta ja majoitusjärjestelyistä alkaen. 

Heti ekana päivänä surffiopettajaksi luulemani kaveri sanoo että "Ai et ole koskaan ennen surffannut? No jos et pysy mukana tänään niin sun pitää hoitaa itselles surffikoulu jossa opetetaan perusteet, mä kun olen kato vain surffiopas enkä mikään opettaja". Aha.

Sen verran mainittakoon, että tollanen surffikoulu maksaa halvimmillaan sen 100€ ja kestää tietty vähintään pari päivää, joista oon jo maksanut tälle nykyiselle leirille luullessani (typeryyttäni vissiin vaikka niin mulle puhelimessa kerrankin ihan selvällä englannilla sanottiin) että täällä opetettais saatana ihmisiä surffaamaan ihan alottelijoita myöten.

Kahden viikon leiristä ei ole kulunut edes viikkoa ja mä olen muuttanut kaksi kertaa huoneesta toiseen. Ihan ekana iltana nää aivokuolleet tosissaan oletti, että mä jakaisin +35 asteisen huoneen, jossa ei ole -vastoin varaustietoja ilmastointia vaan pelkkä pikkutuuletin, täysin tuntemattoman miehen kanssa! Mä ajattelin hikoilla ketunnenät valtoimenaan enkä kainostella jonkun äijän takia ja sit nukkua silmät auki peläten, että se se on joku seksihullu. Tämä reklamaatio meni läpi onneksi kerrasta.

Tänään aamupalalla tuli leirin johtajalta (alkoholisoitunut wannabe surffarimulkku) käsky muuttaa kolmannen kerran tulevana sunnuntaina. Menetin suoraan hermot ja valitsin vaihtoehdoista huuda tai itke jälkimmäisen. Huomenna selvinnee vedinkö oikeasta narusta.

Tämän kaiken henkkoht. paskan lisäksi yläkerroksen huoneissa on isohkonlainen bedbug ongelma ja kun viereisen huoneen kundi oli unohtanut pähkinäpussin rinkkansa pohjalle rotta oli syönyt tiensä läpi koko rinkasta ja vieny pähkinät mennessään. Hirveen miellyttävää.

Ja nyt ei naureta siellä kotikatsomoissa yhtään, kun sanon että tajusin tänään myös olevani epäsosiaalinen ihminen. Mä en tajua miten täällä voi jengillä jumalauta riittää energiaa sosialisoida muiden kanssa 18 tuntia vuorokaudessa. Sanokaa mummoks, mutta sosialisoituani 12 tuntia mulla alkaa oleen sellaset tapan kaikki -fiilikset, että yleisen terveyden ja hyvinvoinnin kannalta on hyvä, että pääsen kaivautumaan johonkin omaan koloon olemaan hiljaa. Okei.

Ihan ite vahasin.

On täällä silti ollu kivaakin, vaikkei sitä nyt tätä paskalistaa luettuaan varmaan enää usko. Muun muassa tänään näin kun villiapina ja kulkukoira leikki keskenään. Siinä sitä tajuaa olevansa täys turisti.

Lisäksi monia uusia ihania ihmisiä, manikyyrit, pedikyyrit ja hieronnat otettu, shoppailtu on, ja on meillä täällä jo paikallinen mainostoimistokin pystyssä juurikin erään mukavaksi luokittelemani saksalaisen pariskunnan kanssa. Myös henkilöstöhallinnon ja asiakaspalvelun parantamista koskevaa konsultointia ollaan mietitty otettavaksi osaksi tän epävirallisen firman toimintaa, jos ehditään. Usein on vaan hirvee kiire surffaamaan tai relaamaan, että on vähän jäissä nämä suunnitelmat vielä.

Lisäksi noi surffioppaat omaa sen verran pedagogisia taitoja, että näin viiden päivän jälkeen kun on käyty joka aamu 6-7 välillä ja uudestaan vielä iltapäivästä surffaamassa osaan sentään jotain tehdä mun alottelijalaudalla (joka on suunnilleen kolme kertaa mun pituinen). Ja tämä "jotain" ei sisällä mitään ylettömiä sankaritekoja mitä näkee TVssä.
Surffaamisessa on pääosin kyse hyvästä kunnosta ja kyvystä niellä kerralla litroittain suolavettä, koska jos et melo henkes kaupalla spotille kyttäämään aaltoja niin taistelet juuri missaamasi aallon jälkimaininkeja vastaan ja yrität lähinnä olla hukkumatta. Se on hirveen hyvä taito. Toinen on eskimo käännös.  

Moikkuli.

Salamat malam

Otsikko on Indonesiaa ja toivottaa hyvää iltaa. Että iltaa vaan lukijoille täältä Balilta.
Oheinen kuva taas on ihan pätevän Japanialaisen ravintolan ihan pätevä nimi Kuala Lumpurin kentällä. Sitä me vaan siinä mun brittiläisen matkustusseuran kanssa mietittiin, että ihanko tarkotuksella on nyt pitänyt pistää sitten tollanen nimi.

Toivottavasti kukaan lukijoista ei muuten kauheesti pety, kun kerron ettei noin vuorokauden mittaisen matkustusrupeaman aikana yksikään lento ollut myöhässä tai peruttu, yksikään virkailija ei vittuillut, multa ei puuttunut yhtään tarvittavaa matkustusasiakirjaa (paitsi Frankfurtissa olin jo ihan varma, että nyt kusahti kun virkailija kyseli multa Indonesian viisumia - tiedoksi; sitä ei tartte, jos vaan on valmiiksi shoppaillut lennot pois maasta) ja kun sit vihdoin täällä Balin päässä rinkkaa ei näkynyt eikä kuulunut ja päästin siinä sitten koko pituudeltani kirosanoja (eli ei kovin paljoo), niin jostain tulla jolkotti mun mittainen paikallinen meikäläisen rinkka selässä iloisesti hymyillen; oliko tämä sun, kun otettiin se jo tosta hihnalta niinkun valmiiksi pois. Aikukiva no kiitos.

Toi oli siis ensimmäinen paikallisen kanssa käymäni keskustelu. Toinen laatuaan meni suunnilleen näin:
where you from?
from finland.
aa from england.
no, from finland.
aaaaa from pingland!!

Jep, just sieltä.

Ja vaikka mun tekikin mieli alkaa itkemään väsymyksestä päästyäni vihdoin varaamaani majoitukseen ja nähtyäni ihan oikean sängyn siellä, niin  olihan mun pakko käydä iltapalalla biitsillä. Meren kohinan kuulee melkein tänne majotukselle saakka, että kovin pitkä iltalenkki se ei ollut, mutta hyvää (ja rasvaista) satay-kanaa oli kuitenkin.

Niitä aaltoja siinä syödessä ihailin ja tulin siihen tulokseen, että jumalauta se surffiopettaja saa kyllä työntää mut lautoineni väkisin sinne sekaan, koska ihan terveellä pohjalla ei ole ajatusmaailma siinä vaiheessa, kun sinne vapaahetoisesti jostain syystä könyän.


Ja kyllä, nyt on kello kaljan verran (mähän sanoin jo joskus aikaisemmin, että nää matkailublogit menee aina ihan armottomaks brassailuks).

Matkavalmisteluja osa 417

Matkavalmistelujen loppusuoralla kiidetään ihmiset (ja alkaa näköjään loppua mielikuvitus noiden otsikoidenkin kanssa tässä).

Vuorotteluvapaan ensimmäinen virallinen päivä on koettu ja reissun starttiin aikaa muutamia päiviä. Noin yleisestihän joku saattais kuvitella, että Vantaalta raikaa tällä hetkellä pelkkiä riemunkiljahduksia, mutta totuudenmukaisempi kuvaus fiiliksistä on kyllä paska jäykkänä (useimmat Vantaalaiset jakanevat fiiliksen, kukin toki omista syistään).

Niin ja muutama asiakin on tullut tässä taas hoidettua.
1. Matka-apteekki (matkalaukullinen lääkkeitä on nyt vihdoin hankittu, näistä repeptivapaita ehkä kaks.. Sen verran vaikuttava lista, että tuttu tullivirkailija käski pitää reseptit visusti tallessa koko matkan ajan, ihan vaan että on sitten näyttää siellä maahantulotarkastuksissa. OK)
2. Rasvat ja muut kempparijutut (yhteensä 14 purkkia, aurinko- ja huulirasva mukaanluettuna, lisäksi meikkipussia täydennetty ripsivärillä ja puuterilla)

Tsek tsek tsek ja tsek. Ja ei, muualla maailmassa ei mielestäni ole kauppoja. Tai jos onkin (jää nähtäväksi), niin hermohan siinä menee melko suoraan jos joutuu alkaa siellä miettimään, että mitä tarttee ja mikä onkaan mitä. Että kyllä tältä pohjalta on neurootikon ihan syytä valmistautua hyvin reissuun.

Tästä kaikesta aivan sairaalloisesta shoppailusta (tällaisen epäkiinnostavan tavaran shoppaus ei kuulu mielipuuhiini) huolimatta täysin holtittoman raivon äärelle päädyin vasta siinä vaiheessa, kun otin to do -listan itsevarmasti laukunpohjalta vetääkseni sen viimeisenkin kohdan yli ja tajusin, että jumalauta! Edelleen se pirun otsalamppu ja adapteri on hankkimatta. Ihan kun en pärjäis ilman niitäkin.. No eipä tuu vissiin tää vuoden loma yhtään liian aikasin.

Niin ja sitten oli vielä se mitä ei vaan voinut hoitaa aikaisemmin (eli tässä oli tiettyjä pakotteita).

5. Hoida itelles puhelinoperaattori
Ja tähänhän se loppusuoran kiito meinaskin sitten tyssätä. Ja nyt ei muuten lähde se perinteinen perkelesaatana jonotin aspaan yhdeksän tuntia -virsi. Ehei, tämän operaattorin aspa, Teijo vastasi ensimmäisen pirauksen jälkeen.

Mutta Teijo reppana, sillä varmaan savus ihan vähäsen yhteensä noin 40 minuutin lörpöttelyni jälkeen. Tai se siis mitään lörpöttelyä ollut. Mielestäni ihan asiaa kyselin, kuten esim. että mikä on datapaketti? Kuinka monta kilotavua on megatavu? Määrittele multimedia? Kuinka monta minuuttia mun kannattaa puhua puhelimessa kuukausittain? Ja maksaako Whatsapp applikaatiolla ulkomailla lähetetyt viestit kuinka paljon?

Viimeisten kysymysten aikana olin kuulevinani nyyhkytystä.

No, tääkin homma on nyt sit (jotenkin) hoidettu ja todennäköisesti pääsen lähtemään mualimalle taskussani puhelin, jolla ei pysty soittamaan edes hätänumeroon sen jälkeen kun Helsinki-Vantaa jää taakse. Että hieno juttu.

EDIT Parin päivän päästä selvisi, että Teijo oli näppäränä poikana "unohtanut" aktivoida sovitun datapaketin, joten meikäläiselle tippui päivän datailun jälkeen tekstiviestitiedote noin 50 euron gprs (mikä svidu!) -liikenteestä.
Lisäksi tänään mä olen vastaanottanut 4 tekstiviestiä, joiden sisältö on ollut käytännössä sama: joko sä olet jossain reissussa kun ei sun puhelimeen saa yhteyttä. Että näin.

Ja tämän postauksen kuva punaviinipulloista kuvastaa vaan sitä, että just nyt tekis mieli vetää viiniä kaksin käsin ja sitä, että just sillä tyylillä näitä matkavalmisteluja kuuluis oikeesti tehdä!

Että soitellaan!