Oon tässä miettiny, että mikä siinä on kun ei meinaa teksti luonnistua ollenkaan. Sitten tajusin, että vaikeehan sitä on kiukutella, jos ei ole mitään mistä kiukutella. Elämähän on aevan ehanaa täällä - sitä vaan herää aamulla ja kattoo ikkunasta omakotitalonsa vehreää takapihaa heti aamutuimaan Nespresson Rosabaya kahvia siemaillen ja lintujen laulua kuunnellen. Kahvin perään voi kävellä koiran kanssa rannalle, joogata vähän ja ottaa aamusuihkun Intian valtameressä.
Siitä se aamu sitten jatkuu auton ikkunat auki, hiukset valtoimenaan tuulessa pyorähdellen toimistolle ajellen. Toimiston pysäkointi on kyllä pikku kävelymatkan päässä mikä saattais helposti alkaa vituttamaan, mutta mitä haittaa, kun keli on aurinkoinen ja aamuyhdeksältä on jo +28C astetta. Siinä sitä sitten sipsuttelee parkkihallista sandaaleissaan toimistolle, jossa ei tarvitse +28C hellettä hikoilla - siitä pitää lempeä ilmastointi huolen.
Tyotapaamiset, pitkät lounastelut ja afterworkit järjestetään kaikki aina terasseilla ja rantakahviloissa. Duunin jälkeen on hyvin aikaa ja päivänvaloa jäljellä nähdä kavereita kaupungilla tai järjestää pienimuotoiset grillipileet koko porukalle omalla takapihalla.
Illalla sitä pötköttää sängyssä tyytyväisenä elämäänsä ja useimmiten nukahtaa hymy kasvoilla.
Aijumalauta vaikee on itsekään uskoa - että oikeesti sain noinkin paljon kaikkea hyvää sanottavaa keksittyä!
Edelleenkään en tiedä miksi teksti ei luonnistu, on varmaan menny se viimeinenkin mielikuvitus ja kielenrikkaus, mutta ei se nyt saatana ainakaan siitä ole ettei täällä vituttais. Kyllä vituttaa. Aika ajoin rankasti - useimmiten just sen verran ettei ihan taju lähde.
Vähemmästäkin vituttaa, kun aamulla herää jäätävien silmäpussiensa kanssa (johtuu jatkuvasta viinin lipittämisestä iltaisin) kattelemaan kun takapihan ainoota (erittäin) pientä nurtsilänttiä koristaa dinosauruksen kokoinen läjä koiranpaskaa. Meidän Tyson, 40 kiloa ehtaa Saksanpaimenkoiraa on vissiin vihdoin päässyt ummetuksestaan.
Nukuin pommiin, koska herätyskello. Siinä mihinkään biitsille ehdi, sitä paitsi näin lokakuussa aikaisin aamulla on sen verran raikas keli että jos meinaa sinne aaltoihin hypätä niin on parempi ottaa hypotermiapeitto mukaan.
Jossain kohtaa aamua alkaa se ilmakin lämmetä ja auschwitzin keskitysleirille voi ajella ikkuna auki. Hiukset ei kyllä pyori mitenkään elegantisti missään tuulenvireessä - ehtiny mitään suihkua ottamaan, joten letti seisoo paskasena kohti taivasta. Hyvällä mielellä ja fiiliksellä toitä kohti kato.
Jos parkkihallissa on siinä kohtaa enää yhtään vapaata paikkaa - normaalisti siellä pitää olla kärppänä vittu kuudelta aamulla, niin kurvaat sinne ensin veivattuas eteen taakse eteen taakse ja eteen taakse sitä autoa (täällä on jostain syystä helvetin pienet parkkiruudut, mulla on aivan hermo menny siihenkin), että sen ylipäätään saa parkkeerattua, maksat päivän parkkimaksun (joka on saatana 50% keskituloisen liksasta kuussa) ja juokset sandaalit kainalossa (ehtiny edes kenkiä laittaa jalkaan) toimistolle. Hikoillen kun sika.
Toimiston ovella mietit kertaalleen avasitko oikeen oven vai menitko sittenkin naapuriravintolan kylmävarastoon. Ei muuta ku äitin Suomesta lähettämät villapaidat päälle ja sorvin ääreen. Kaikki deadlinet on aina samalle päivälle, mihinkään vitun lounaalle ehdi.
Parhaimpina päivinä pääset lähtemään kuudelta, koska ne helvetinperkeleen deadlinet ja asiakkaiden yliluonnolliset odotukset. Tässä kohtaa on varmaan turha sanoa, että aurinko laskee tähän aikaan vuodesta siinä noin 18:15 että onhan siinä ihan ruhtinaallisesti auringonvaloa kurvata motarille 40 minuutiksi ruuhkaan istumaan. Musta muutenkin tuntuu, että täällä on joskus pimeempää kun Suomessa tai sitten se on kello, joka menee nopeemmin - miten vaan, aikaa ei tunnu olevan, pimeetä kokoajan. Kaikkia vituttaa, ne vaan yrittää peittää sen kun lenkkeilevät ruskettuneiden kumppaniensa kanssa rantabulevardilla.
Eksyin aiheesta - mutta siitä illasta ei varmaan tarvii edes mainita. Kaikki tietää miten se etenee enivei. Vituikshan sekin menee, pakolliset salitreenit, haet take away moskaa paikallisesta väsyneenä, nälkaisenä ja ahdistuneena ihmisriekaleena ja vihdoin koittaa päivän kohokohta kun kotona voi avata punkun.
Tarinan opetus on, että älä perkeleessä muuta toiselle puolelle maapalloa kuvitellen, että siellä se onni ja autuus on.
Paitsi että .. vahva fiilis on, että se totinen totuus on jossain näiden kahden esittämäni skenaarion välissä. Tuu ite kattomaan ni näät - meillä on tilaa majoittaa ja kahvit tarjoillaan takapihalle - Nespresson Rosabayaa, se osa tarinasta ei ollu paskaa :)
