Road rage

Kuuntelin aamulla uutisista, että jollain äijällä oli menny niin kovaa hermo tienpäällä, että se oli seurannut sitä urpoa joka sen hermot oli vieny kotiin asti ja hakannu sen pesismailalla. Sitä sattuu. Mut että lähes sama homma oli käyny vain viikkoo aikasemmin eri kaupunginosassa, eikä siinäkään vielä kaikki vaan kuukautta aikasemmin jollain maantiellä oli ollu oikeen jengitappelu jossa iso joukko toisilleen tuntemattomia ihmisiä hakannu menemään toisiaan tienposkessa niin että oli lätty lätissy.

Mä ymmärrän näitä ihmisiä varsin hyvin - nimittäin jos joku haluaa nähdä todellista urpoilua liikenteessä niin toivotan tervetulleiksi tänne läntiseen Australiaan. Voi perkele nimittäin. Jos se apina sun edessä ei vetele jarrut vilkkuen 20 kilsaa alle rajotusten motarilla, niin vähintään vaihtaa kaista siinä suunnilleen just sulkuviivan kohdalla.

Sen lisäksi, että näillä on tää liikenne täällä ihan väärällä puolella ja että siihen tottuminen kesti noin vuoden ja edelleen tulee aivotoimintaan katkoksia ja ehkä saattaa ryhmittyminen mennä keskelle risteystä tai jotain...
Mutta täällä on myös sellasia omituisia risteyksiä joissa on kaks kaistaa menossa samaan suuntaan, mutta neljä metriä risteyksen jälkeen ne kaks kaistaa sulautuu yhdeksi kaistaksi. Ja voin kertoa, että ei oo muuten mikään sulava sulautuminen kyseessä kovin usein.

Nää torspot ei ole kuulleet sellasesta elämää helpottavasta vetoketjusysteemistä jossa mennään niinku joka toinen auto. EI jumalauta siellä ne kaikki saatanan vatipäät vilkuttaa eri suuntiin, jarruvalot vilkkuu, kukaan ei tiedä mihin se toinen auto siinä kahden sentin päässä oman auton kyljestä on menossa ja kun se kaks senttiä muuttuu puolikkaaksi niin alkaa töötit soimaan ja porukkaa tekee mitä kummallisempia ratkaisujaan. Kerran näin 80 kilsan alueella samaisessa tilanteessa herran, joka päätti pistää liinat tiskiin. Totaalisesti. En jäänyt kattelemaan, mutta sanoisin että jos se siihen kauakskin aikaa stumppas, niin joku sieltä jonosta varmaan kävi kattomassa pesismailan kanssa että mikä meininki.

Sain just ensimmäiset ylinopeussakkoni ikinä. Motarin alussa on tottakai oltava sellanen pakollinen valtion kassavarojenkartutusalue (ei hajuakaan onko toi yhdyssana), koko motari on 100km/h mutta ne ekat 200 metriä on kivasti 80km/h. Siinä sitten posottelin 93 kilsaa tunnissa menemään ja sain ihastella itseäni oikein kolmesta kuvakulmasta kun laittoivat muutaman satasen laskun perään. Ei se mitään, saihan sitä elää reippaasti 3-kymppiseksi pelkillä parkkisakoilla. Risoo silti helvetisti. Täällähän on vielä kato sellanen kätevä pistesysteemi käytössä, että aloitat jostain tyyliin 12 pisteestä ja jokaisesta liikennerikkeestä menee muutama pointsi ja sit ku ei oo enää yhtään niin kortti lähtee kokonaan. Mä en edes halua tietää onko mulla vielä ajolupa vai ei. Ihan sama. Toisaalta hyvä homma ettei ole se suomen systeemi, koska mun tuloilla olisin maksanu varmaan biljoonan - heh.

Olin jo laittamassa viimestä pistettä tällekin postaukselle, mutta sitten lähdin aamulla töihin ja taas tuli uutta käyttistä. Ai jumalauta vieläkin nousee sykkeet äärimmilleen, kun edes ajattelen.

Nykyisin mun perustyöpäivä alkaa siinä 05:30 aamulla ja seuraavat tapahtumat pitkälti ajoittuvat samaiseen kellonaikaan...  Kai se vaan on niin, että ihan kaikille toi kellonaika ei sovi, että kaikkien ei kannattais nousta (ollenkaan) sängystä.

Jos normaali henkilöauto ohittaa kuorma-auton niin onhan se nyt niin saatanan vulgaaria toimintaa, että kuorma-auton on siinä kohtaa hyvä ensin ainakin antaa hyvä vastus henkilöautolle ja kaasuttaa rajotin huutaen niin kovaa kun pääsee ja koska se joku ainakin 2 litranen turbojotain henkilöauto (minun siis) menee tietysti silti heittämällä ohi siitä haisevasta, hitaasta ja näkyvyyttä haittaavasta kuorkista niin sitten sen kuorma-auton kuljettajan on hyvä alkaa välkytellä valoja, tööttäillä ja näyttää käsimerkkejä ja seuraavissa valoissa ajaa sentin päähän puskurista. Ja niiden valojen välkyttelyä ei kannata lopettaa ennen kuin valot on taas vihreenä. Sitten kun on päästy motarille ja henkilöauton kuljettaja (edelleen minä siis) on onnellisesti yrittänyt unohtaa koko välikohtauksen, niin siinä kohtaa kun se henkilöauto ryhmittyy hitaammalle kaistalle valmistautuen seuraavasta liittymästä poistumiseen niin sen kuorma-auton kuljettajan on hyvä kaasuttaa nopeiden kaistalta siihen henkilöauton viereen, jarruttaa siihen kylkeen sopivasti ja huutaa pää punasena keskisormi pystyssä jotain älyttömyyksiä kunnes henkilöauto on poistunut liittymään.

Mun aamu meni saatana ihan pilalle - kiitti vaan tyhmä kuorma-auton kuljettaja. Mua kiinnosta enää mikään. Hyvää Joulua.

Living the dream

Oon tässä miettiny, että mikä siinä on kun ei meinaa teksti luonnistua ollenkaan. Sitten tajusin, että vaikeehan sitä on kiukutella, jos ei ole mitään mistä kiukutella. Elämähän on aevan ehanaa täällä - sitä vaan herää aamulla ja kattoo ikkunasta omakotitalonsa vehreää takapihaa heti aamutuimaan Nespresson Rosabaya kahvia siemaillen ja lintujen laulua kuunnellen. Kahvin perään voi kävellä koiran kanssa rannalle, joogata vähän ja ottaa aamusuihkun Intian valtameressä.

Siitä se aamu sitten jatkuu auton ikkunat auki, hiukset valtoimenaan tuulessa pyorähdellen toimistolle ajellen. Toimiston pysäkointi on kyllä pikku kävelymatkan päässä mikä saattais helposti alkaa vituttamaan, mutta mitä haittaa, kun keli on aurinkoinen ja aamuyhdeksältä on jo +28C astetta. Siinä sitä sitten sipsuttelee parkkihallista sandaaleissaan toimistolle, jossa ei tarvitse +28C hellettä hikoilla - siitä pitää lempeä ilmastointi huolen.

Tyotapaamiset, pitkät lounastelut ja afterworkit järjestetään kaikki aina terasseilla ja rantakahviloissa. Duunin jälkeen on hyvin aikaa ja päivänvaloa jäljellä nähdä kavereita kaupungilla tai järjestää pienimuotoiset grillipileet koko porukalle omalla takapihalla.
Illalla sitä pötköttää sängyssä tyytyväisenä elämäänsä ja useimmiten nukahtaa hymy kasvoilla.

Aijumalauta vaikee on itsekään uskoa - että oikeesti sain noinkin paljon kaikkea hyvää sanottavaa keksittyä!

Edelleenkään en tiedä miksi teksti ei luonnistu, on varmaan menny se viimeinenkin mielikuvitus ja kielenrikkaus, mutta ei se nyt saatana ainakaan siitä ole ettei täällä vituttais. Kyllä vituttaa. Aika ajoin rankasti - useimmiten just sen verran ettei ihan taju lähde.

Vähemmästäkin vituttaa, kun aamulla herää jäätävien silmäpussiensa kanssa (johtuu jatkuvasta viinin lipittämisestä iltaisin) kattelemaan kun takapihan ainoota (erittäin) pientä nurtsilänttiä koristaa dinosauruksen kokoinen läjä koiranpaskaa. Meidän Tyson, 40 kiloa ehtaa Saksanpaimenkoiraa on vissiin vihdoin päässyt ummetuksestaan.

Nukuin pommiin, koska herätyskello. Siinä mihinkään biitsille ehdi, sitä paitsi näin lokakuussa aikaisin aamulla on sen verran raikas keli että jos meinaa sinne aaltoihin hypätä niin on parempi ottaa hypotermiapeitto mukaan.

Jossain kohtaa aamua alkaa se ilmakin lämmetä ja auschwitzin keskitysleirille voi ajella ikkuna auki. Hiukset ei kyllä pyori mitenkään elegantisti missään tuulenvireessä - ehtiny mitään suihkua ottamaan, joten letti seisoo paskasena kohti taivasta. Hyvällä mielellä ja fiiliksellä toitä kohti kato.

Jos parkkihallissa on siinä kohtaa enää yhtään vapaata paikkaa - normaalisti siellä pitää olla kärppänä vittu kuudelta aamulla, niin kurvaat sinne ensin veivattuas eteen taakse eteen taakse ja eteen taakse sitä autoa (täällä on jostain syystä helvetin pienet parkkiruudut, mulla on aivan hermo menny siihenkin), että sen ylipäätään saa parkkeerattua, maksat päivän parkkimaksun (joka on saatana 50% keskituloisen liksasta kuussa) ja juokset sandaalit kainalossa (ehtiny edes kenkiä laittaa jalkaan) toimistolle. Hikoillen kun sika.

Toimiston ovella mietit kertaalleen avasitko oikeen oven vai menitko sittenkin naapuriravintolan kylmävarastoon. Ei muuta ku äitin Suomesta lähettämät villapaidat päälle ja sorvin ääreen. Kaikki deadlinet on aina samalle päivälle, mihinkään vitun lounaalle ehdi.

Parhaimpina päivinä pääset lähtemään kuudelta, koska ne helvetinperkeleen deadlinet ja asiakkaiden yliluonnolliset odotukset. Tässä kohtaa on varmaan turha sanoa, että aurinko laskee tähän aikaan vuodesta siinä noin 18:15 että onhan siinä ihan ruhtinaallisesti auringonvaloa kurvata motarille 40 minuutiksi ruuhkaan istumaan. Musta muutenkin tuntuu, että täällä on joskus pimeempää kun Suomessa tai sitten se on kello, joka menee nopeemmin - miten vaan, aikaa ei tunnu olevan, pimeetä kokoajan. Kaikkia vituttaa, ne vaan yrittää peittää sen kun lenkkeilevät ruskettuneiden kumppaniensa kanssa rantabulevardilla.

Eksyin aiheesta - mutta siitä illasta ei varmaan tarvii edes mainita. Kaikki tietää miten se etenee enivei. Vituikshan sekin menee, pakolliset salitreenit, haet take away moskaa paikallisesta väsyneenä, nälkaisenä ja ahdistuneena ihmisriekaleena ja vihdoin koittaa päivän kohokohta kun kotona voi avata punkun.

Tarinan opetus on, että älä perkeleessä muuta toiselle puolelle maapalloa kuvitellen, että siellä se onni ja autuus on.

Paitsi että .. vahva fiilis on, että se totinen totuus on jossain näiden kahden esittämäni skenaarion välissä. Tuu ite kattomaan ni näät - meillä on tilaa majoittaa ja kahvit tarjoillaan takapihalle - Nespresson Rosabayaa, se osa tarinasta ei ollu paskaa :)

Päivää että pätkähti

Mun takapiha on parempi ku sun. Ja siellä on saatanasti enemmän haikaloja kans.

Musta alkoi tuntumaan, että nyt ois aika tulla kertomaan kuulumisia - johan tässä on hiljaiseloa vietetty vuoden verran. Saatan jopa laittaa viestin johonkin paras blogisti kilpailun komiteaan, että muistavat palkita mut tästä ahkerasta kirjoittelusta.

En kyllä tiedä miten paljon mulla täällä ylipäätään on lukijoita, mutta tässä samalla voin varmaan esittää pahoittelut edellisestä kirjoituksesta - en mä oikeesti tarkottanu. Sitä kasvaa ihmisinä mennessään ja kyllä kai sitä joitain juttuja ois voinut jättää sanomatta ja tekemättä matkan varrella. Mutta YT: t on silti saatanasta.

Lisäksi täällä toisella puolella maapalloa nyt vuoden verran kohta asuneena alkaa väkisinkin toi kielipuoli olla kohmeessa eli parempi kun irrottelee niitä kielenkantoja edes täällä blogissa - pysyy rikkaana tuo äidinkieli kun pääasiassa Suomen kielen sanasto täällä kostuu lähinnä kirosanoista.

Blogin päivittäminen saattoi tulla mieleen ihan siitäkin syystä, että kun aiheeseen on nyt lähdetty, niin kyllä sitä ihmisen kerran vuodessa pitää irtisanoutua, että pysyy mieli ja keho virkeenä.

Päädyin siis saman alan hommiin täällä Australiassa keploteltuani ensin itselleni työluvat. Niin sitä on ihminen jumissa siihen tuttuun ja turvalliseen, että vaikka muuttaa toiselle puolelle maailmaa, niin silti sitä veri vetää samanlaisten hullujen pariin samanlaiseen sekopäiseen mainosmaailmaan, kuin kotona oli tottunut.

Ja niistä tyoluvista sen verran, että en edes aloita siitä projektista tässa kohtaa - se vaatii ihan oman päivityksen se ja sitä voi sitten jakaa jälkipolville siinä toivossa, että edes joku apina joskus ottaisi opikseen eikä yrittäisi aina mennä sieltä missä se aita on 4 metrinen ja päällä on piikkilanka.

No joka tapauksessa helvetillisen paperisotkun, dna, hiv, ebola ja ameebatestien jälkeen mulla on nyt jonkunlainen mukamas-saan-olla-täällä-ja maksaa veroja -lupa. Mulle nyt kuitenkin tuli lopullisesti mitta täyteen tätä media-alan hommaa ja kuun lopulla olen täysin omillani. Yksityisyrittäjä. APUA SAATANA!

Tähän loppuun kuva, joka vähän nauratti.

Kaikkien kliseiden isoäiti

Tässähän kävi nyt niin, että yyteissä ei tullutkaan kenkää. Joo yllätyin itsekin ja meinasin hätäpäissäni anoa eroa siltä istumalta. Päätin kuitenkin vielä odottaa nämä pari kuukautta, jotta oon varmasti nähnyt kaiken.

Esimerkiks sen, että kesälomat tulee pidettyä, syksy saapuu, työilmapiiri laskee, kaikkia vituttaa, kaikki valittaa, motivoivat hommat otetaan pois, ketään ei arvosteta, uusi organisaatiomalli jalkautetaan käytäntöön, henkilöstöbarometri näyttää punaista viivaa, joka päivä vituttaa mennä töihin, alat itsekin kutsua itseäsi resurssiksi, jengi stressaa, suunta on vain ylöspäin, mutta silti vedetään päin persettä ja käyttöön otetaan taas uusi prosessi ja käytäntö.

Selväks tuli. Ei se perkele ole mikään ihme, että jengi kutsuu työelämää oravanpyöräksi kun kaikki prosessit keksitään kuukauden välein uusiksi. Tässä olis tämä konsernimeininki meillä katos. Ping. Taju lähtee.

Luojankiitos sitä on ihmisellä vielä sentään jonkinlainen itsemääräämisoikeus tässä maailmassa.
Että nyt tuleekin sitten se klisee osuus. Kaikkien eat pay love -fanien, elämäntapaintiaanien ja joogahippien märkä päiväuni. Siis kaikkien kliseiden äiti ja isä. Tadaa! Iritsanouduin ja muutan Australiaan. Siis ihan oikeesti. Ei jumalauta mikä meininki. Ihan hullun hommaa, mut päättelin että jos näistä lähtökohdista joudun vielä kestää räntäsadetta, säkkipimeitä aamuja ja aivot jäädyttävää pakkasta, niin ei hyvä heilu. Saatan jopa päätyä kouluampujaksi tai käyttämään kovia huumeita.

Reilun viikon päästä perjantaina tää lähtee toimistolta näin , muhahahahe!

YT ja muuta kivaa

 

Yleisön pyynnöstä huolimatta ajattelin päivittää vähän tätäkin saatanan blögiä. Ensin en oikein olis jaksanut, kuten huomaa on vähän ollut motivaation kanssa ongelmia, mutta toisaalta tässä kesän ja kesälomien kynnyksellähän on ihan ok saumat päästää vähän paatosta ulos, niin voi sitten lähteä lomille lataamaan.

Ja lataamosta puheen ollen. Tässähän on alkanut kivasti yhteistoimintaneuvottelut töissä. Melko sopivasti. Kappas kun on alkamassa noi kesälomat ja kaikki, niin on varmaan aateltu, että jengi on niin lomamoodissa että kun nyt pistetään ne pihalle ni ne miettii vielä elokuussakin, että onpas kiva olla lomilla. Tai jotain. Ymmärrettävistä syistä aihe on lievästi sanottuna arka, joten ei lähdetä puimaan sitä sen enempää.

Mennään seuraavaan aiheeseen. Nimittäin on alkanut vituttaa tämä blogin pitäminen ihan muistakin syistä kuin vaan siitä, että yleensäkin vituttaa kokoajan kaikki. Varsinkin yyteet. 

Kaikenmaailman oman elämänsä sisustussuunnittelijat on pistäneet pystyyn sisustus- ja remppablogeja ja välillä se kuulostaa, että ihan vaan siksi, että kun keksii jakaa kaiken kansan kesken sieltä Sipoon itäreunalta ostetun rintamamiestalon, josta on puolet katosta romahtanu ja vanha kanala puoliksi palanu, ottaa muutaman instagram kuvan #nofilter (no niin varmaan!) ja kirjottaa kuinka helvetin ihanasti keksin tehdä kato vanhoista sukkahousuista maalisudin saunanmaalausta varten #niksipirkkaonuusimusta, niin alkaa kuule firmat soittelemaan ja lähettelemään maalipyssyjä, puutarhakalusteita ja lattialautoja ilmaiseksi remppaa varten. Että tulee sitten niin nätti että! Muistat sitten vaan ottaa pari kivaa kuvaa taas ja kirjoittaa ja linkittää tuotteet ja firmat tarpeeksi isosti sinne blogiis.

Ei muuta kun blogi tulille ja eetteriin. Sama homma muotiblogien kanssa. Ja varmaan on lintublogaaja Reinokin jo saanut muutamat Canonit käyttöön naurulokkien bongaamiseen.

Jos kuulostan katkeralta tai jotain niin se johtuu siitä, että olen. YT katkeroittaa. Mua nää blogit niin ahista.

Mutta jos kanavois tämänkin raivon johonkin hedelmällisempään ja alkais miettimään mitä tällä meikäläisen blogilla vois hyötyä, niin ihan ensimmäiseksi tuli mieleen lääkefirmat. Jotain rauhottavia vois alkaa testailemaan ja jos niiden vaikutuksen alaisena kirjottelis näitä juttuja, niin se vois olla ihan hyvää mainosta. Muuta ei sitten tullutkaan mieleen. Samojen pamien vaikutuksessa vois hoidella myös nää loput neuvottelut tästä, niin ei turhaan sykkeet nousis.

Nyt alkoi taas jurppimaan niin paljon, että ennen kuin kirjottelen läpiä päähäni niin eiköhän tää ollut tässä tältä erää. Heipa.

Tankki täyteen

Mä vihaan auton tankkaamista, erityisesti Suomessa. Ei mulla kyllä ole omaa autoa ja sekin auto jota välillä saan lainata oli kesällä neljättä viikkoa korjaamolla, soittivat vaan ja kysyivät, että olenko mä joskus huomaamattani (!?) laittanut esim moottoritiellä pakin päälle. Joo, ootas hetki kun mä muistelen, siitä kun ei varmaan jää minkäänlaista muistikuvaa jos on motarilla peruuttanu menemään. Moido.

Mutta tankkaaminen on perinjuurin helvetillinen homma, jos ootte huomanneet. Täällä ei ole ajateltu käyttäjämukavuutta yhtään niitä bensapistooleja suunniteltaessa. Niissä ei ole sitä pikku pidikettä, että se bensansyöttö tapahtuis ilman, että sun täytyy kokoajan painaa sitä liipasinta. Sun pitää niinkun seistä siinä auton vieressä ja puristaa sitä helvetillisen kokosta pistoolia rystyset valkosena (välillä kättä vaihtaen, koska kyllä mulla ainakin viimeistään 4 litran jälkeen alkaa käsi puutumaan) ja toivoa, että menis nyt perkele äkkiä se tankki täyteen. Ihan tän takia jos joskus ostan auton niin ostan sellasen missä on joku 10 litran tankki. Ne on muualla maailmassa tajunneet, että tää on ihan hirveen tärkee juttu, että laitetaanpa tosiaan sellaset pidikkeet että jengin jännetupit säästyy.

Lisäks kun on kehittynyt tässä sellanen pieni bakteerikammo, niin lähtee taju jos alkaa arvaileen, että minkähän tartunnan sitä tänään siitä Essolta oikeen saa.

Eli jatkoa suoraan tähän kirjoitukseen.
Neuroosi numero kahdeksan: käsienpesuneuroosi - sitä voi vaan kuvitella mitä kaikkea lepraa ja keltakuumetta löytyy kaiken maailman ovenkahvoista, ratikoiden tangoista ja bensapistooleista. Niissä käy sellanen bakteerikuhina, että heikommalla lähtis taju jos tietäis.